Yritän toden teolla löytää joka päivä jotain positiivista. Se ei ole minulle normaalisti vaikeaa, mutta nyt on. Huomaan, että väsymys alkaa painaa enemmän ja enemmän, henkisesti en oikein jaksa enää "taistella" vääryyksiä vastaan (viittaan edelliseen tekstiin), yritän vaan selviytyä päivästä ja sitten seuraavasta..... Elämä ei todellakaan ole nyt auvoista. En jaksa juurikaan somessa postailla mitään, kun tuntuu ettei ole sanottavaa. Tai olisi paljonkin, mutta en jaksa. Yritän vaan kestää sen, mitä niskaani kaadetaan. Yritän korjata aiheutettuja vahinkoja lähimmäisille....huoh.....
Olen huomannut, että tällaisina aikoina voin todeta sanonnat "jaettu murhe puolittaa taakan" ja "ystävistä saa voimaa" on toden totta! Olisin henkisesti ja fyysisesti ihan romuna, jos mulla ei olisi rakkaita ystäviä. Se, miten he nostavat minut pystyyn kerta toisensa jälkeen, on ihan uskomatonta! Se jos mikä on lähimmäisen rakkautta! Jaksavat kantaa minua..... Noita kliseisiä lausahduksia voi lukea ja nyökytellä, että näin on. Mutta minäkään en olisi uskonut niitä niin todeksi ennen kuin nyt! Kaikki kunnia ystävilleni, jotka tsemppaavat minua ja uskovat minun selviytyvän vaikeista ajoista. En voi kylliksi heitä koskaan kiittää, jahka tämä tilanne rauhottuu. Mutta mä voin antaa heille takaisin sen, mitä ovat antaneet minulle, kun he sitä tarvitsevat! Ja tämä sama pätee myös perheeni jäseniin...
En pidä siitä, etten voi jakaa teille nyt mitään kauhean kaunista ja positiivista. En pidä tästä ihmisestä nyt, joka ei ole ollenkaan oma itsensä. En pidä siitä, etten jaksa joka päivä hymyillä. En pidä siitä, miten minua kohdellaan.
Mutta tiedän, että joku päivä hymyilen taas, hengitän vapaammin, en pelkää, en jännitä, nautin olostani ja elämästäni. Se päivä kirkkaana mielessä kohtaan uuden päivän. Katson rakkaita tyttöjäni ja toivon, että heistä tulee voimakkaita, oikeudenmukaisia, suvaitsevaisia ja rakastavia....
Kyllä tästä selvitään ja kaikki järjestyy! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti